Tietoa meistä

Kauneushoitola kuvattuna 2018. Kuvaaja Niina Töyrylä. 

Beauty 564 kauneushoitola  tarjoaa monipuolisesti erilaisia kauneudenhoitopalveluita, Hoitola on perustettu vuonna 2015, ja siitä lähtien palveluita on jatkuvasti paranneltu, uusittu ja kehitelty asiakkaiden toiveiden mukaisesti.  

Hoidoissamme käytämme ainoastaan ammattilaiskosmetiikkaa, sekä puhtaita ja turvallisia työvälineitä. Vältämme voimakkaita tuoksuja, mutta täysin emme ole tuoksuton hoitola. Hoitolamme hygienian, ja aseptiset toiminnat ovat tarkastaneet terveysviranomainen.

Hoitola on viimeisen vuoden aikana panostanut uusiin ihonhoitolaitteisiin, joilla pystymme  tarjoamaan  todella tehokkaita ja tuloksia tuovia hoitomuotoja. 

Vaikka tulevaisuudessa tulemmekin keskittymään  ja kertomaan  enemmän laitehoidoista, vakuutan  jokaiseen hoitoon kuuluvan aina  aito kosketus ja läsnäolo.. 


SKY - kosmetologi Anne Brinck

 yrittäjä /omistaja 

Hyvä olo lähtee sisältäpäin. Hyvä olo kehossamme taas lähtee elintavoistamme. Miten elämme, kuinka itseämme hoidamme ja kunnioitamme.

 Iho on ihmisen suurin elin. Se on lisäksi jatkuvasti esillä. Niin huonoina aamuina kuin elämämme kohokohdissa. Se on puku, joka on koko ajan yllämme. Puku ei tosin pysy aina hyvänä, se ikääntyy, rypistyy, harmaantuu tai oireilee harmiksemme. Jos me hoidamme ihomme oikein, meillä on oikeat hoitotavat, ja siihen käytämme ammattilaisia saadaksemme yksilöidyt ohjeet - olemme voitonpuolella jo hyvän matkaa! 

Minun tavoitteenani on tukea ja neuvoa Sinua. Tahtotilani on saada jokainen tuntemaan oma ihonsa ja edistämään näin sen hyvinvointia ja terveyttä. ,

Avasin hoitolani vuonna 2015 pimeänä marraskuisena päivänä. Siitä lähtien intohimonani on ollut ihonhoito. Nyt vuonna 2024 vaihdoin epäitsekkäistä syistä hoitolatyön aikaisempaan ammattiini, mutta hoitola on minulle erittäin tärkeä edelleen ja minulla on oma asiakaskuntani, keitä vastaanotan lauantaisin. . Tämän lisäksi otan vastaan kasvohoito asiakkaita - vaikka juuri Sinut! Erikoisosaamistani on ikääntyvän ja ruuhkavuosien koettelema iho. 

Minulle voit varata aikoja puhelimitse 040 7070 555